Toinen

Vesikourussa räystään reunassa on ahdas paikka kasvaa. On kuin pysyttelisi kalliolla ilman humusta. Pinnistän voimani ja äkistän juuria myöten venyäkseni vaaksan verran. Ponnistus saa kaarnani halkeilemaan ja pituuden sijaan oksan kärjestä pullistuukin pisara mahlaa. Se kasvaa, vihertyy ja muuttuu lehdeksi. Pian oksistossani alkaa näkyä kymmenittäin hiirenkorvia. Se ensimmäinen lehti haarautuu kahdeksi, lepattaa tuulessa kuin linnun siivet ja lehahtaa kyyhkysenä ilmaan. Sen sijaan että se lentäisi toiseen puuhun se tössähtää alas kuin harakka, ja harakka se on. Se nappaa nokkaansa oksia alkaa keräillä kuivia kahkuroita ja järjestää niitä. Ne ovat kuitenkin liian painavia tai ei, ne ovat maassa kiinni, ne ovat juuriani.